Poikamieselämästä - yleensä

Poikamieselämä on kovin aliarvostetussa asemassa kaunokirjallisuudessa tai ainakin olen lukenut siitä hyvin vähän kuvauksia. Enemmän törmää kaikenlaisiin keski-iän kriiseihin ja parisuhde-höttöön. Poikamiehet ovat kaikesta huolimatta ihanteellisia kohteita kaunokirjallisuudelle. Asenne poikamieselämässä on se, että kaikesta on päästävä mahdollisimman vähällä vaivalla, vaikka se tuottaisi kuinka paljon tahansa vaivaa.

Nuorten miesten mielikuvitusta voi vain ihailla, kun on kyse esimerkiksi tiskauksen ja siivouksen välttelemisestä. Astioita ei tarvitse pestä, koska ne voi jättää esimerkiksi pakkaseen ja sitten raapia kaikki lika pois. Pesemättömistä astioista voi syödä ruokamyrkytyksenkin uhalla. Roskista ei tarvitse tyhjentää ennen kuin korista tulvivat roskat estävät huoneessa liikkumisen. Siivousta ei kannata tehdä ennen kuin pölyt alkavat aiheuttaa tukehtumisreaktioita kämpässä.

Nyrkkisääntönä on se, että hommia ei tarvitse tehdä ennen kuin ne on aivan välttämätöntä tehdä. Kotona äidin helmoissa oli siivottava ja tiskattava melkein kerran viikossa ja myöhemmin tossun alla samassa tahdissa, mutta omillaan ei tarvitse tehdä mitään turhaa ja voi keskittyä oleelliseen eli huolettomaan poikamieselämään.

Ulkopuoliseen silmään ja nenäänkin poikamieskämpät vaikuttavat kuvottavilta. Kaljan, sperman, hien ja maatuneiden ruoanjätteiden haju löyhkää jo ovelle ja sekamelska ei anna rauhaa, mutta varsinainen kämpän sydän sykkii lämpimänä. Toiminta keskittyy sohvan television, tietokoneen ja jääkaapin hollille. Niiden ympärillä on romuvuoria elämän merkkinä. Kämpässä näyttää siltä, että siellä eletään yhtä elämän kiihkeintä ja väkevintä vaihetta. Koskaan ihminen ei ole yhtä vapaa ja huoleton.