Suomi-kuva ja tulevaisuus

Suomi-kuva on kuulemma hieman tahriintunut viime aikoina. Täytyy oikein ihmetellä, mikä helvetin Suomi-kuva? Suomi-kuvasta pitävät hälinää vain muutamat omasta elämästään vieraantuneet tyhjäntoimittajat. Perinteisesti suomalaisille on kyllä ollut tavattoman tärkeää, mitä muut ajattelevat heistä. Puheet Suomi-kuvasta ovat kuitenkin kovin abstrakteja ja vanhanaikaisia. Sellaisia puheita tavallinen jalat maassa elävä ja maailmankansalaisuuteen kasvanut ihminen ei voi ymmärtää.

Imagokonsultit ovat huolissaan siitä, että suomalaiset liikemiehet ottavat tennissukkien ja vyölaukkujen ohella ulkomaan bisnesmatkoille mukaansa myös huonon itsetunnon. Suomalaisten huono itsetunto on mielestäni konsulttien ja luentopellejen keksintöä. Suomalaisen työmiehen ”huonolla itsetunnolla” pystyttämässä luentosalissa on hyvä luennoida hyvän palkkion turvin, kuinka suomalaiset eivät muka osaa smalltalkkia ja kuinka heidän itsetuntonsa kaipaisi pikaista parannusta, jottei Suomi jää jälkijunaan taloudellisessa kilpailussa.

Minusta suomalaisuutta on vuosisatoja määrittänyt rakentava aggressio. Suomi on lukuisien sotien jälkeen rakennettu ”uudelleen” nimenomaan rakentavan aggression voimalla. Suot on raivattu pelloiksi ja pellot viljelty itämään leipää huonojen olosuhteiden uhallakin. Suomen karuissa olosuhteissa ei aikoinaan pärjännyt kukaan tyhjää jauhanut velttoilija, vaan tänne on hakeutunut vahvoja individualisteja. Minusta suomalaisuus on historiallisesti ollut aika paljon yksinpärjäämistä – apua ei ole tarvittu eikä kyselty.

Globaalimmassa maailmassa yhteistyötaidot korostuvat ja niinpä suomalaisille tarjoutuu haasteita. Suomalaisten ei pitäisi luopua omapäisyydestään, mutta toisaalta tiettyä sosiaalista joustavuutta on pakko oppia enemmän. Nuoremmat sukupolvet ovat ehdottomasti valmiimpia vuorovaikutukseen kuin vanhemmat, sikäli asiat ovat menossa oikeaan suuntaan.

Toisaalta uhkana on tietty läpiamerikanisoituminen. Suomella ei ole pitkää historiaa eikä älyttömän vahvaa omaa kulttuuriperintöä, josta ammentaa. Vaikka sitä onkin, se nähdään takapajuisena ja liian maalaisena. Niinpä suomalaisuus korvataan kovin herkästi kansainvälisillä vaikutteilla, jotka ovat kovin yksipuolisesti amerikkalaista pintakulttuuria. Siinä mielessä puheet Suomesta maailman amerikkalaisimpana maana ovat oikeaan osuvia. Vaikutteita pitäisi ammentaa omasta kulttuuriperimästä ja ulkopuolelta laajasti ja syvällisemmin.